*

kobakukka Todellisuus on poliittinen rakennelma.

Kaikki blogit puheenaiheesta Enemmistö

Enemmistön ulkopuolelta.

Luin Kauppalehteä ( http://www.kauppalehti.fi/uutiset/hallitus-pistaa-myos-terrafamen-ympari...) ja provosoiduin kirjottamaan. Anteeksi jos pahoitin tällä kirjoituksellani juuri sinun mielesi, mutta koin myös velvollisuudekseni sanoa sanottavani.

Vähemmistöistä


Käväisin pikapikaa Turun kirjamessuilla. Yksi teemoista oli Saamenmaa. Ja mikäs siinä, nopeasti vilkaistuna esillä oli värikästä saamikrääsää, tietoa maasta, kansasta, ja mikä hienointa, uutta elinvoimaista kulttuuria, musiikkia, kirjallisuutta. Lihaisa tradioreppu selässä on turvallista taivaltaa kohti tulevaisuutta. Pohjoisen kansalla sitä reppua riittää. Saamelaisilla ei liene hätää, ajattelin.

Kansan syvien rivien perusarvoista

Luin hiljattain Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn kirjan Kuka hullu haluaa poliitikoksi (Teos, 2015). Kyseinen opus sisältää lukuisien nimekkäiden vaikuttajien haastatteluja. Yksi heistä on Juhana Vartiainen, demareista kokoomukseen loikannut ekonomisti, keväästä lähtien myös kansanedustaja.

Loikkaansa hän kommentoi suurin piirtein näin: "Arvoni eivät ole muuttuneet vuosien varrella. Koen edelleen olevani perusdemari kuten 90 prosenttia suomalaisista".

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä