*

kobakukka Todellisuus on poliittinen rakennelma.

Mikä eläin se ihminen olikaan toiselle?

Tämän tekstn inspiraationa toimi ELina Hirvosen juttu Helsingin sanomissa: http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005055402.html?utm_medium=social&utm_...
Onko se ideologista, jos on sitä mieltä, että kaikkia koskevat samat ihmisoikeudet? Itse ymmärrän ideologian selitysmallina... tavallaan melkein synonyymi teorian kanssa. Ja se individualismi, jonka mukaan koko todellisuus on subjektiivista, eli kokijalähtöistä, sekin on siis tällainen ideologinen teoria... vai onko esim. olemassa ideologisesti neutraalia elämänfilosofiaa? Vai pitäiskö meidän kenties ajatella, että koska kokemuksemme ovat subjektiivisia, sosiaalinen todellisuus rakentuu vuoropuhelun eli diskurssin myötä? Näin ollen voidaan sanoa, että yhdessä, yhteiskuntana me voimme tehdä jotain vain niille asioille, joista olemme yhtä mieltä, tai pääsemme edes kompromissiin.

Minulle ihmisoikeudet lähtevät siitä,miten määritän oman vapauteni; ja se siis loppuu minulla siihen mistä toisten vapaudet alkavat. Sanovat tätä idealismiksi, mutta minulle se on yhtä lailla fysiikkaa, sillä jos minä myrkytän ilmaa, on se muiltakin pois, vaikka itse siitä hyötyisin, sillä me kuitenkin elämme meitä yhdistävässä fyysisessä todellisuudessa vaikka kokemuksemme siitä ovat erit. En voi siis väittää, että myrkky ei ole myrkkyä jos itsekkin siihen kuolisin. Toki voin sitä itse vapaasti juoda, mutta jos tiedän siis myrkyttäväni sillä itseäni, en voi vaatia sitä muilta,vaikka elämänkokemukseni saisi minut haluamaan tuhota itseni.

Ei sen konsensuksen pitäisi niin vaikeaa olla, jos emme pitäisi kiinni loukkaantumisistamme tai vaatisi toisia hyväksymään eriarvoiset elämäntilanteensa, vain koska meillä menee hyvin. Ei voi sanoa, että maassa maan tavalla, jos emme kohtele edes omiamme tasa-arvoisesti. Meidän kulttuurimme ei ole niin pyhä, ja jos oletamme itsellemme tietyn ihmisarvon, tietyt oikeudet, miksi epäisimme ne muilta? Tai paremminkin,mikä antaa meille siihen oikeuden? En voi väittää että vain minulla on ihmisarvo, vaikka niin kokisin, koska en voi puhua muiden kokemuksesta, mutta koen oikeudekseni vaatia, että jos meillä kaikilla on kerran oma kokemuksemme, subjektiivinen todellisuutemme, niin kukaan ei saa sitä määritellä yksipuolisesti, mikä on oikein ja väärin.

En silti koe sitä mitenkään mahdottomana, että jos me edes myöntäisimme tämän minimin, ihmisarvon, toisillemme, me voisimme hyvinkin päästä konsensukseen, joka antaa kaikille yhtäläiset oikeudet. Toisin sanottuna, olit sinä sitten kaukaasialainen, kristitty, muslimi tai nihilisti, et voi vaatia muita olemaan sinun sääntöjesi mukaisesti, vaikka loukkaantuisit siitä, etteivät muut kunnioita sinun oppejasi, mutta voit vaatia oikeutta määrätä itse itsestäsi, jos ulotat saman perusoikeuden myös koskemaan muita. Enkä nyt väitä, etteikö mitä sanon nyt ole ideologista, mutta jos pidämme mielessämme, että tämä takaa kaikille yhtäläiset perusoikeudet, on meillä edes jonkinlainen mahdollisuus päättää yhdessä asioista sen sijaan, että valitsisimme yhden totalitaristisen selitysmallin, jota sitten väkivalloin ylläpidämme.

Jos ihmiset olisivatkin toisilleen ihmisiä eivätkä susia... (ja jos sudet antavat meidän olla rauhassa, miksemme antaisi niiden olla rauhassa? Vai voimmeko olettaa, että sudet eivät yrittäisi selviytyä keinolla millä hyvänsä, jos valtaamme niiden reviirit ja vainoamme niitä sukupuuton partaalle?).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat